Kevään luistelukouluihin ilmoittautuminen on auki

Tervetuloa Koovee Taitoluistelun luistelukouluun keväälle 2020!

Luistelukoulumme on tarkoitettu alle kouluikäisille lapsille (2-6-vuotiaat) sekä kouluikäisille lapsille ja nuorille (7-14-vuotiaat). Järjestämme 2-3-vuotiaille lapsille (1.1.2016 ja sen jälkeen syntyneet) myös oman edullisen luistelukouluryhmän. Näissä luistelukouluryhmissä edellytetään lasten osaavan jo seistä ja nousta seisomaan luistimet jalassa jäällä.

Lapsi & aikuinen -luistelukoulu on suunnattu 2-5-vuotiaille lapsille, jotka eivät vielä osaa seistä ja nousta ylös itse luistimet jalassa. Tästä ryhmästä on mahdollisuus edetä alle kouluikäisten luistelukouluryhmiin taitojen karttuessa.

Luistelukoulun tavoitteena on luoda lapselle vahva perusluistelutaito. Lapsen liikunnalliset taidot kehittyvät taitoluistelukoulussa leikinomaisesti ja ilolla. Luistelukoululaiset jaetaan jäällä iän ja taitotason mukaisiin ryhmiin, jokaisella ryhmällä on oma ohjaajansa. Ryhmissä opetellaan taitoluistelun aakkosia kuten perusluistelua, liukuja, jarrutuksia, hypähdyksiä ja piruetteja.

Kauden päätteeksi luistelukoululaiset pääsevät esiintymään luistelunäytöksessämme.

Kevät 2020 – 11 luistelukertaa:
– Omenat 30€. 2-3 vuotiaat, jotka osaavat seistä itse luistimilla. Maksu sisältää lisenssin.
– Muut ryhmät 100€. Maksuun lisätään Suomen Taitoluisteluliiton luistelukoululisenssi 15€.

Yhdelle harjoituskerralle voi osallistua ilmaiseksi ennen ilmoittautumista.

Hiihtolomalla järjestetään teemakerta, jonka aika ja paikka ilmoitetaan myöhemmin.

Sisarusalennus on 15 % sisarukselta. Alennuksen saa, kun sisarus luistelee jossakin Kooveen Taitoluistelun ryhmässä.